Chhwe (chhwe) wrote,
Chhwe
chhwe

Uskomuskielitiede vs. hakuammuntalingvistiikka (at the end of the day)

Toisaalta kansallisromanttinen ajattelutapa rohkaisi näkemään kansan, kulttuurin, rodun ja kielen yhtenä kokonaisuutena, jolle oli löydettävä yksi yhtenäinen alkuperä, mieluusti mahdollisimman loistokas.

Koska useimmat uralilaiset kansat elivät primitiivisellä kulttuuritasolla ja varsinkin kun kielisukulaisuus käsitettiin ilman muuta samalla geneettiseksi sukulaisuudeksi, ajatus unkarin kielen uralilaisuudesta herätti Unkarissa vastustusta jo 1800-luvulla. Viime aikoinakin (järjestelmänvaihdoksen jälkeen) eräät tahot ovat esittäneet, että teoria unkarin kielen suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta olisi ollut poliittinen, ensin Itävallan ja sitten Neuvostoliiton vallanpitäjien ylläpitämä salajuoni unkarilaisten nöyryyttämiseksi riistämällä heiltä heidän kunniakas menneisyytensä.

Toisenlaiset tulkinnat eivät kestä nykyajan tieteellistä ja näkökulmaltaan neutraalia vertailevaa kielentutkimusta, joten niiden esittämistä pidetään näennäistieteenä.

Toisaalta näennäistieteissä (kuten astrologiassa) voidaan käyttää matematiikkaa samaan tapaan kuin oikeassa tieteessäkin.

Uskomuslääkintää pidetään näennäistieteenä. Se on suosittua, koska se kertoo potilaalle sen, mitä tämä haluaa kuulla.

Skeptikot ovat rikkaita, koska ainakin kaksi skeptikkoa ovat rikkaita.

Ennen painovoiman keksimistä oli aivan selvää, että maapallon täytyi olla pannukakku ja jos ylitit reunat, putosit tyhjyyteen. Siis ilmiö, jota nykyinen tiede ei pysty selittämään, ei välttämättä ole huuhaata (katso: paradigma).

Jotkut, kuten Richard Dawkins, pitävät kaikkia mukatieteen muotoja haitallisina intresseistä riippumatta.

"Tieto" tarkoittaa käsitystä, joka on tosi.

Dr Fomenko is a top topologist who could not resist such topological temptation.

By Ommar's Razor alone Fomenko's theories have problems

Any sources used would have to directly to discuss this particular new chronology, and very few scholars take it seriously enough to spend time on it.

Colavito raises a good point; there seems to be an agenda here—one we have seen before. The 'rewriting' of history so that your nation/people (or a part of it) is the founder of civilization.

—Especially in light of holivara in Russian Wikipedia.

—Sorry, philosophers and intellectuals' chess – the authority in the field of history? In any case, your two references to people with no history of education, excellent balance a bunch of professional historians?

—Well Well, until I replaced the historians, I hope now you have no pritenzy? By the comma, for example?)

No, it is not spelling, it is your utter inablity to make a coherent sentence in English. The one you wrote makes no sense whatsoever! Just write anything that makes sense or it has to be reverted, and keep my reference to Zinoviev! He is a bloody scientist, at the end of the day!

—And most importantly, that would not be in this sentence, you still need to put it as far as possible. Thanks, at least now you do not carry the full.

I cannot understand a word you are saying: I am putting a sentence where it logically belongs.

—Then why is that and how I did not write, it is always "logical" goes in the end? Or even removed, weird huh?

Ask your English teacher. Both sentences you just wrote are not written in English.

……

But maybe the cult of Feynman is such that no Reliable Source can be found that says any of this, and instead perhaps real Science in practice simply quietly ignores him on this issue, while perhaps also paying lip service to him about it.

………

If we define etymology as the study of the history of the form and function of meaning-bearing forms, then rubbish like "gringo comes from the green coats worn by US soldiers in Mexico" doesn't qualify as etymology at all, any more than flat-earth theorizing qualifies as geophysics.

Tags: engelskan, finskan, shotgun science, skanditon, voodoo science
Subscribe

  • Post a new comment

    Error

    Comments allowed for friends only

    Anonymous comments are disabled in this journal

    default userpic

    Your reply will be screened

    Your IP address will be recorded 

  • 0 comments